perjantai 22. tammikuuta 2010

Juoksut ja treenit





Nyt alko ne pitkään jahkatut juoksutkin sieltä.Mälsää kun näytti on sunnuntaina,jolloin me käydään vähän kiusaassa niitä poikia;) No toivottavasti kaikki menee hyvin,toivotaan näin!
Elikä meidän ohjattuja reenejä ei pidetty tänään ja eihän Doris sinne päässytkään olisi,mutta sittenhän ne seuraavat juoksut tulee noin.heinäkuussa just..-.-
Käytiin me kuitenkin hallilla treenailemassa keskiviikkona ja otettiin Anne Saviojan 1 lk.käsialaa joka meni ihan kivasti.Siitä sitten myöhemmin ratapiirros.
Iloisin uutinen että Doris oppi keinun!Tosi ihanaa kun ei enää pelkää sitä (kumpikoan tässä nyt jänisti??)Otettiin myös keppejä ilman verkkoja jotka lähti mallikkaasti sujumaan.
Ensi viikko on sitten treeni taukoja niin keskiviikon kuin myös perjantain puolesta,sillä eihän tota Dorppaa sinne voi Porschea viedä kiusailemaan.Tosin Hertan kanssa pääsen sitten kunnolla harkkaamaan kun Doris ei ole mun kaverina siellä.
Tokoa aion siis kunnolla harkata ensi viikolla,koska motivaatio on ollut aika puolivälissä.
Kosketuskepin käyn hankkimassa huomenna.Ilmot lähtee sunnuntaina Lahden KV:seenmadollisesti menemään,koska ensin katon miten nuo sisänäytit lätee tämän vuoden puolella menemään.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu