lauantai 1. toukokuuta 2010

Koiratanssin uudet kuviot sekä treenit keskiviikkona


 Nyt on uudet koiratanssi harkat alkanut ja seurueeseemme liityi Misti ja Janna! Ajateltiin siis tehdä pari koiratanssi esitys. Työstän samalla myös Doriksen omaa, mutta hauska mös pareittain tehdä. Meillä on nyt vajaa minuutti valmiina pari esityksessä:)

 Doriksen olen nyt ilmoittanut kahdelle koiraleirille, 14-16.6 sekä heinäkuun alussa olevalle leirille, innolla odotan!

Mölleihin ei nyt olla päästy, sillä kaikki tulevatkin on perjantaisin ja silloin meillä on omat harkat. Kesällä sitten mennään urakalla;) Huomenna pitäisi match showhun lähteä katsotaan miten käy... Harmittaa muuten vietävästi kun Someron ilmot jäi menemättä ,koska parsoneita siellä on vain 13. Lahdenkin tuomari oli antanut jokaiselle koiralle ERI:n voi vietävä sentään:p

No kai luotan Doriksen turkkiin, että on hyvässä kuosissa silloin 30.5 Järvenpäässä kun Päivi Eerola on tuomarina. Agility leirikin on jo noin.3 viikon päästä.

No sitten keskiviikon treenailuihin. Sporttihallin vika vuoro oli keskiviikkona. Tehtiin hiukan erillaista rataa kuin viimeviikolla, mutta Doris oli jostakin ihmeen syystä kierroksilla ja veti tosi kovaa ja sen takia korvat ei ollut aina paikallaan kun piti... Saatiin kyllä jotakin tehtyä. Videoo otettiin Jannan kameralla, joten en ole niitä viellä saanut.

Ensi perjantaina on taas HAU:n treenit joten silloin katotaan miten menee neidillä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu