keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Parsoneitten agilityleiri


Huh, niin rankaa viikonloppu, mutta samalla niin hurjan ihana!

Perjantaina startattiin aluksi Saaran luokse. Saaralla keitettiin broilerin sydämmet nameiksi ja leikeltiin luiksi kanansiiipiä tai sen tapaisia. Käytiin myös trimmaamassa Greta. Gretan luona oli ihana nero bc, se leikki paljon Doriksen kanssa :)

Launtaina lähdettiin 6.30 Tuorlan majatalojen luokse Kaarinaan. Matka meni nopeasti. Liekö syynä se, että nukuin noin. 1.5 tuntia? Mukana oli siis. Doris, Saaran uusin koira, Hatti sekä Fiina ja Snoobi. Kaikkien matka taittui mukavasti häkeissä ja mitään suurempia  ääniä ei sieltäkään kuulunut.
   Saavuttiin sitten paikalle ja haettiin huoneemme avain ja jätettiin koirat huoneeseeen häkkiin. Sillä oli leiriavauksen ja lämmittelyn vuoro. 

Kun Marjun treenien aika tuli  oli aika kuuma ja sen näki myös Doriksesta. Tehtiin kivaa rataa, jossa oli kai yksi sylkkäri? Sitten oli vetoja ja työntjä (jee osasin ne koska olin harkannut niitä viime HAU:n reeneissä!) sekä persjättöä ja ihan perus päällemenoa. Olisi saanut myös laittaa jaakotuksen yhteen kohtaan, mutta ajttelin jättää sen välistä, koska olin tehnyt viime launatain Tarjan treeneissä juuri jaakotuksia joka ei ollut mielestäni ihan helpoimmasta päästä;) Rata tehtiin pätkissä niin, että ensimmäinen puolikas ekalla kerralla ja toka siis tokalla kerralla. Eka puolikas meni tosi hyvin, vaikka kuumuuden takia Doris meni aiempaa hitaammin. Jatkettiin ekalla kerralla myös loppuun kohden koska se meni niin hyvin. Tokaa kertaa ennen käytin Doriksen uimassa ja siitä sitä vauhtia tuli jonkun verra lisää! Joten sain kaikki päälleajot hyvin. Paitsi, että toinen persjättö ei onnistunut minun takia.
  Tokan päivän rata oli haasteellisempi, mutta tosi ihana :) Siinä oli sitten pakkovalssia, Puolivalssia, flippiä ja persjättöä.  Meiän persjätöt onnistu ihan prikulleen hyvin, jess!! Opin myös flipin eikä se edes ollut niin hankala mitä minä päättelin nimestä;) Doris suoritti radan tosi hyvin. Putken viereen oli laitettu myös "ansaputki" mutta ohjasin Doriksen flipin kautta oikein eikä se mennyt ansaputkeen ollenkaan.

Yritän saada juuri ratapiirrosohjelmaa jolloin saisin radat näkyviin!

Sunnuntaina illalla Saaralla oli trimmausinfo ja otti Doriksen malliksi. Se sanoikin, että Doris on niin ihana malli kun se antaa kenen vain nyppiä eikä se pyöri ja hyöri niinkuin useimmat koirat. Saara ei viitisnyt nyppiä Dorista siellä kokonaan koska rupesi satamaan, joten mentiin leirin jälkeen viellä Saaralle jossa se nyppi kokonaan Doriksen ja siitä tuli niin pieni ja niin parsonin näköinen taass! Sunnuntaina on se näyttely, ja meidän kehä on noin. 2?

Saara katsoi myös Doriksen oikeaa etutassua joka on ihan jumissa joten meillä on nyt agilitytauko, apua miten pärjään ilman? Voisin kysäistä Saaralta saanko otta häneltä lainakoiran? No varataan kuitenkin aika tänne Anna Hammaren hierojalle. Hän on kuulema tosi hyvä :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu