lauantai 12. kesäkuuta 2010

Taukoilua


Nyt on ollut aika moista tauko tokoilua. Taukoa on ollut siksi, koska harkkoja on jäänyt aika paljon väliin, mitään ei ole kummoisemmin sattunut eikä ole jaksanut paljoa kirjoittaakaan...

Kaksi viikkoa sitten olin Fiinan kanssa Doriksen agi treeneissä. Tehtiin takaa kierto harjoituksia kolmessa pisteessä. Ne onnistu ihan hyvin. Ja minä itse sain kovasti reeniä ohjauksen puolesta mutta melkein kaikki sanoivatkin, että liikun tosi hyvin ja koira on hallinnassa tosi hyvin :) 

Seuraavan viikon perjantaina menin katsomaan ilman koiraa. Siellä tehtiin yksittäisiä esteitä, koska kesäloma oli alkamassa (tokavika reeni kerta) ja koirille oli hyvä palautella kaikki mieleen, että syksyllä sitten olisi hyvä pohja. 
 Kepit Onnistuivat melkein kaikilta medeitä ja mineiltä tosi kivasti. Katselin siinä Maaretin (valmentaja) kanssa ja näki tosi hyvin erillaisia koulutusmenetelmiä mitä ei koiran kanssa reeneissä niin äkkiä huomaa kun pölöttää melkein koko ajan muiden kanssa... 
   Sitten oli kontakti treeniä ja sekin sujui hyvin!
  Vimeisinpänä mutta ei vähäisimpänä oli hyppytekniikka juttuja eli oli monta aitaa (noin. 11??) jonossa mutta niiden välit oli eri tasaisia. Tämä tuotti ainakin Maxi koirille vaikeuksia sillä ne ponnistaa pidemmälle kuin minit ja midit joten pienellä välinmatkalla voi tulla vaikeuksia. Muuten kaikki meni hyvin:)

Viimeiselle kerralle eli eilen ei päästy, koska kaverini koira puraisi minua naaman (siis. huulen yläpuolelle) joten siihen jouduttiin laittamaan tikit ja sitten olin niin väsynyt joten en yksinkertaisesti jaksanut lähteä minnekkään treenaamaan. Naamakin oli niin tyhmän näköinen että julkisille paikoille meno on vähän hankalaa koska tuntuu tyhmältä... No ei voi mitään... 

Viime viikolla kävin treenaamassa sekä Doriksen että myös Hertan kanssa. Doriksen kanssa tein keppejä sekä kontakti harkkoja. Lopussa oli myös rata jotta harkattiin. Treenasin siis kahden villakoiran kanssa , Sirun ja Candyn. Rata meni siihen asti hyvin kunnes tuli putket. Doris ei tosiaankaan ole mikään putkihullu vaikka niin voisi päätellä terhakkaasta terrieristä joka käy luolilla, mutta ei se ei vaan syty niihin. Joten seuraavan kerran kun treenaan aiheena on putket ja kepit. Kepit haluan saada kuntoon se vaan on niin kiva este ja sitä tarvitsee todella paljon. Putket aloitan niin, että ihan suoralla putkella joku pitää kiinni toisesta päässä Dorista ja minä kutsun iloisesti ja sitten jossakin vaiheessa se joku päästää irti. Sillä toivottavasti saadaan sitä vauhtia muutenkin haluan putet irtoaviksi kun kisoissa se olisi paljon kätevämpää! Kyllä me saadaan ne kuntoon. Ihan varmasti. Ollaan treenailtu takapihan pikku putkella irtoamisia jotenkin. Yritän saada videoon pätkää niistä piakkoin. 




Hertta meni tosi hyvin kun käytiin treenailemassa. Tehtiin sen kanssa putki treeniä ja hyppy treeniä. Nyt kun saan avaimen halliin niin otan Hertankin mukaan, koska siellä ei ole niin kuuma ja saan keppeihin verkot ja ohjurit, jolloin Herttakin voi alkaa teho treenaamaan keppejä;)


Doris on kehittynyt tokossa ja tämän päivän aiheena oli viereen tulo taka kautta ja siinä pysyminen, maahanmeno perusasennosta sekä myös paikkallaan makuu. 


Viereen tulo meni hyvin, mutta olen hukannut naksuttimen ja sen kanssa elämä olisi paljon helpomaa... No etsin sen tänään jolloin voin illalla treenailla lisää. Kerron oikeastaan lisää vasta illalla tästä toko osiosta :) 


 Tänään tapahtu ihana juttu kun naapurin rhodesiankoira Hessu tuli hakemaan Dorista leikkimään. Olin tekemässä tokoa kun Hessu tuli aidan rakoon nuuhkimaan ja heiluttamaan häntää. Siinä sitten lähdettin Doon kanssa leikkimään ja peuhoihan ne siinä aika kauan, ihan höpsöjä nuo koirat <3 :)



 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu